360°-Johtajuuden arvioinnit
JTO:n johtajuuden arvioinnit ovat ns. 360-asteen kartoituksia, joissa valmennukseen osallistuvan esimiehen alaiset, kollegat ja esimies arvioivat ko. henkilön johtamiskäyttäytymistä. Kartoituksen tulokset koostetaan valmennustilaisuuksissa kunkin henkilön kehittymissuunnitelmiksi. Kaikkiaan JTO:n tietokannassa on noin 60.000 esimiehen arvioinnit.
Lue Juha Arikosken blogi "Näin presidenttiehdokkaiden johtajuutta tutkittiin"
Käytäntö ja hyödyt
Arviointimenettelyssä esitetään 64 väittämää, esimerkiksi: Hän on oikeudenmukainen. Arvioitsijat ottavat kantaa asteikolla 1–6, miten hyvin he kokevat väittämän kuvaavan arvioitavaa. Väittämät latautuvat kahdeksalle johtamisen perusulottuvuudelle eli faktorille, joista muodostuu visuaalinenkin johtamisprofiili. Arvioinnin lopussa on tärkeä sanallisen palautteen osuus
On oleellista, että arvioinnin kohde arvioi myös itsensä.
Itsearvion vertaaminen muilta saatuun palautteeseen osoittaa, miten
realistinen arvioitavan näkemys on johtamisestaan. Tyypillisesti
esimiehet aliarvioivat asioiden johtamista ja yliarvioivat
ihmistenjohtamistaitoja.
Johtamis- ja yhteistyökäyttäytymisen arviot
kuuluvat JTO:n perusarviointityökaluihin johtamisen ja
työyhteisöjen kehittämisessä. Arvioinnin toteuttaminen
kehittämisprosessin alussa, aikana ja lopussa sekä sen uusiminen
määräajoin todentaa yksilön, ryhmän ja organisaation kehittymisen.
Ainutlaatuisen tehokas ja käyttäjäystävällinen purkumenettelymme
takaa jokaiselle sekä yksilöllisen että organisaation strategisiin
tavoitteisiin linkitettävän kehittymissuunnitelman.
Kiinnostuitko? Tilaa 360-arviointi organisaatiollesi
- Ryhmäarviointi ja ½ päivän purkusessio, 3850 euroa (max. 16 hlö)
- Sisältää jokaisen osallistujan yksilöarvioinnin ja ryhmäpalautteen
- JTO:n 360 arviointi on saatavana useilla eri kielillä ja se
sisältyy useisiin JTO:n esimiesvalmennuksiin
Kysy lisää tai tilaa
- puh. 010 7555 430
-
ilse.ranta@jto.fi
-
yhteydenottolomake
Johtamisarvioinnin tausta
Vuodesta 1984 lähtien JTO on tutkinut esimiesten johtamisprofiileja omalla 360 – arviointimenettelyllään. Aineistoa on kertynyt tähän mennessä likimain 60000, mikä on globaalistikin merkittävä määrä.Johtamiskäyttäytymisen palaute kerätään sähköisesti arvioitavan omalta esimieheltä, yhteistyökumppaneilta, kollegoilta, mutta etenkin heidän alaisiltaan eli johdettavilta. Alaispainotteinen arvio kuvaa johtamisen onnistumista, kollegapainotteinen lähinnä yhteistyön sujumista. Asiantuntijoita varten JTO:lla on yhteistyökäyttäytymisen arviointimenettely, joka on ulottuvuuksiltaan yhteensopiva johtamisarvioinnin kanssa.
JTO mittasi presidenttiehdokkaiden johtamistaidot
1990-luvulta lähtien JTO on analysoinut eri vaalien yhteydessä ehdokkaiden johtamisprofiileja. Tulevien presidentinvaalien alla JTO on toteuttanut yhdessä Talouselämän kanssa Paavo Lipposen, Sauli Niinistön, Timo Soinin ja Paavo Väyrysen johtamisarvioinnin. Lue 13.1. ilmestyneestä Talouselämän artikkelista "Huippujohtaja presidentiksi" (.pdf), miten ehdokkaat pärjäsivät: kenellä on paras johtamisprofiili, kuka on kehittynyt eniten verrattuna aiempiin JTO:n arvioihin ja kuka aliarvioi johtamistaitojaan?