Mene sisältöön

Johtamistaidon Opisto JTO

topimg.jpg

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

JTO työpaikkana

Johtamistaidon opisto JTO työllistää vakituisesti noin sata henkilöä ja vielä useampia toimeksiantosuhteisia verkostoasiantuntijoita. Useimmat JTO:n työtehtävistä ovat kehittämisasiantuntijan tehtäviä, jotka kattavat hyvin monipuolisesti ihmisten ja organisaatioiden kehittämistehtäviä. Meillä on asiakkaina sekä pieniä että suuria organisaatioita, joille toteutamme erilaisia hankkeita koostuen valmennuksesta, koulutuksesta ja liiketoimintasuunnitelmista aina suuriin konsultatiivisiin muutoshankkeisiin saakka. Lisäksi asiakkaitamme ovat yksittäiset asiantuntijat ja esimiehet, jotka haluavat kehittää itseään ja taitojaan avoimissa valmennusohjelmissamme. Toimimme koko Suomen alueella ja usein myös Suomen ulkopuolella. Toimipisteemme sijaitsevat Kirkkonummella, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Oulussa. Kehittämisasiantuntijoiden lisäksi työllistämme assistentteja ja hallintohenkilöstöä.

Lisäksi rekrytoimme NEXT Hotel Aavarannassa Kirkkonummella henkilöstöä ravintola-, majoitus- ja kiinteistöpalvelun erilaisiin tehtäviin.

Alla ovat tällä hetkellä mahdollisesti tarjolla olevat avoimet työpaikat. Vaikka avoimia paikkoja ei olisi, voit kertoa kiinnostuksestasi ja toimittaa CV:si sähköpostitse: rekry@jto.fi

 

Sivun alkuun