Johtamistaidon Opisto JTO

Tunnemme olevamme, ja haluammekin useimmiten olla, erilainen kuin muut. Tämän ainutlaatuisuuden sijaan työyhteisön arjen rakenteet ja käytänteet perustuvat hyvin pitkälle ajatukseen ihmisten keskinäisestä samanlaisuudesta. Motto ”kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan” kuvaa hyvin tätä rivien väliin kätkettyä samankaltaisuuden olettamaa. Hyvin monet ristiriidat yksilöiden välisessä kanssakäymisessä juontavat kuitenkin juurensa juuri toistemme yksilöllisyyden puutteelliseen tuntemukseen ja harhaamme siitä, että muut ovat ajattelultaan ja mielipiteiltään kaltaisiamme. Haluammehan kuitenkin omalle kohdallemme yksilöllistä joustoa ja huomioimista sitä tarvitessamme, mutta samalla olemme herkkiä loukkaantumaan, mikäli joku saa meitä yksilöllisempää kohtelua.

Yksilöllisyyden laiminlyönti johtaa herkästi tasapäistämiseen. Tasapäistävän yrityskulttuurin vallitsemissa yrityksissä voivat motivoituneimmat ja osaavimmat työntekijät kokea tulevansa mitätöidyksi ja alistetuksi. Äärimmillään yksilöllisyyden laiminlyöntiin voi jopa liittyä suoranaista suvaitsemattomuutta ja syrjintää muulla tavoin ajattelevia ja toimivia kohtaan. Tällöin motivoituneimmat työntekijät saattavat siirtyä yksilöllisyyden paremmin huomioonottaviin organisaatioihin. Mikään organisaatio ei kuitenkaan ole täydellinen. Siksi useat palaavat takaisin, koska heitä ei huomioitu toisaalla entisenkään vertaa.

Meidän tulisikin aiempaa enemmän tiedostaa haasteemme tuntea muita ja heidän yksilöllisyyttään. Samalla meidän tulisi myös ymmärtää muiden vaikeus hahmottaa omaa yksilöllisyyttämme. Tämän tiedostamisen kautta olisi mahdollista ymmärtää toistemme yksilöllisiä ominaisuuksia ja tarpeita. Korvaamme herkästi puuttuvan tiedon stereotypioilla ja muilla arvojemme, tarkoitusperiemme ja asenteidemme värittämillä ”tosiasioilla”. Usein näiden tosiasioiden keskeisimmäksi tehtäväksi jää oman itsemme ja olemassa olevien käsitystemme pönkittäminen.

Erityisen haasteellista erilaisuuden johtaminen on etenkin muutoksissa, joissa tasapäistämisen vaade voittaa usein oikeudenmukaisuuden. Työyhteisö hyötyy muutoksissakin eniten ja yksilöt motivoituvat parhaiten yhteisten pelisääntöjen puitteissa toteutuvasta yksilöiden ominaispiirteet huomioivasta erilaisuuden johtamisesta. Ihmisiä tulisi siis johtaa siten kuin he toivoisivat itseään johdettavan.

Tällöin kenenkään ei tarvitse pelätä erilaisuuttaan ja epätäydellisyyttään vaan ne voidaan nähdä yhteisesti voimavarana ja kehittymisen mahdollisuutena. Kenenkään ei myöskään enää tarvitsisi ylläpitää täydellisyyden fasadia. Täydellisyyden tavoittelu ruokkii epävarmuutta ja syyllisyyttä, jotka muuttuvat herkästi tunteista lamaavimmaksi, häpeäksi. Keskeneräisyyden tunnustamisessa elää armo, joka tarjoaa mahdollisuuden todelliseen kehittymiseen.

Kommentteja (2)