Mene sisältöön

Johtamistaidon Opisto JTO

topimg.jpg

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Palkkauksen ja palkitsemisen tutkinto-ohjelma

Useiden tutkimusten mukaan palkitsemisen pulmia ovat mm. vähäiset resurssit näihin kysymyksiin yrityksissä sekä palkitsemisen heikko yhteys yrityksen johtamiseen ja erityisesti strategioihin. Tämän vuoksi olemme aloittamassa pitkäjänteisen, modulaarisen palkitsemistutkinto-ohjelman. Ohjelma on erityisesti suunnattu esimieskunnalle ja henkilöstöjohdolle, mutta osa moduuleista on tarkoitettu ennen kaikkea ylimmälle johdolle. Keskeistä on yritysten ja henkilöiden valmiuksien kasvattaminen palkkauksen ja palkitsemisen hoitamisessa. Tutkinto-ohjelman suunnittelun taustalla ovat mm. TT, PT, Teknologiateollisuus, Henry ry ja Teknillinen korkeakoulu JTO:n lisäksi. Ks. esite ja ohjelma:

Ohjelma ja ajankohdat:    

Oppimistulos

Ohjelman läpikäynyt henkilö omaa edellytykset vastuullisiin palkitsemisjärjestelmien analysointi-, arviointi-, toteutus- ja kehittämistehtäviin. Tutkinnon suorittanut henkilö pystyy asiantuntijana osallistumaan ja johtamaan vaativia palkkauksen kehittämisprojekteja erilaisissa organisaatioissa.

Oppimismenetelmä

Ohjelmaan sisältyy harjoittelua, tenttejä, välitöitä sekä ohjelman lopuksi esiteltävä projektityö. Ohjelman kestäessä paneudutaan myös alan kirjallisuuteen. Tutkinto-ohjelman kokonaiskesto on noin 10 kk ja se koostuu kuudesta moduulista, yhteensä 9,5 pv.

Yhteystiedot

Antti Mähönen, 010 7555 227 tai numerosta 010 7555 440

Ajankohdat

26. - 27.4.2010, 1. - 2.6.2010, 1. - 2.9.2010, 12. - 13.10.2010, 4.11.2010 (1/2 pv), 2.12.2010

Koulutuspaikka

JTO Aavaranta, Österbyntie 617, 02510 Oitmäki

Hinta

Ohjelman hinta on 4 500 euroa+ alv; hintaan sisältyvät myös aamu- ja iltapäiväkahvit kurssipäivinä

Kohderyhmä

Ylin johto, Keskijohto, Asiantuntijat.

Aihe

Palkkaus ja palkitseminen.

Kesto

Pitkä.

Tyyppi

Avoimet koulutusohjelmat.

Sivun alkuun