MIF - Management Institute of Finland
In English| På svenska| Tekstiversio| Sivukartta| Palaute| Suurenna| Yhteystiedot
 
 
Ota yhteyttä
 

Niina Hietasen blogi

 Onnistunut sukupolvenvaihdos ja muita yrittäjätarinoita

3.3.2011 

Tuhansissa suomalaisissa yrityksissä on käynnissä tai lähivuosina edessä sukupolvenvaihdos. Mikäli yritystoiminnan jatkaja on omasta perheestä tai työntekijöistä, tilanne on erityisen hyvä. Suurin ongelma yrityksissä on jatkajan puute. Ja jos motivoitunut jatkaja onkin olemassa, suunnittelu ja toteutus on monissa yrityksissä vielä tekemättä.

Hallittuihin muutoksiin tarvitaan yhteinen suunta ja suunnitelma. Yrityksen perustaneella, kasvattaneella ja  luopumisvaihetta lähestyvällä sukupolvella on oma käsityksensä menestystekijöistä. Jatkajan käsitys voi olla erilainen. Perheyrityksissä ei ole kyse vain omistamisesta ja johtamisesta vaan myös perheen sisäisistä rooleista. Sukunimi voi olla samalla yrityksen nimi, ja sen vuoksi jatkajalta vaaditaan erityistä sitoutuneisuutta. Monilla jatkajilla kasvaminen yrittäjyyteen on tapahtunut luonnollista tietä. On ehkä käyty kokeilemassa siipiä muissa työpaikoissa ja opiskeltu ulkomailla. Kun ikää ja kokemusta on tullut, kiinnostus perheyrittäjyyteen on herännyt. Toisaalta on myös niitä, joille yrityksen tilinpäätösluvut ja arvonmääritys ovat tuoneet paljon lisätietoa. Todellisuus onkin ollut toista, mitä on kuvitellut. Vaaditaan selkeitä muutoksia esim. kannattavuuden parantamiseksi tai uusien asiakkaiden hankkimiseksi.

Onnistuneita sukupolvenvaihdoksia on toteutettu paljon. Sanotaan, että sukupolvenvaihdoksesta 95 % on tunnetta ja 5 % tekniikkaa. Ajatus elämäntyön myynnistä on vahvasti läsnä. Vanhempi polvi on luonnollinen mentori eli kokenut neuvonantaja jatkajalle. Asteittainen vaihdos voi merkitä omistuksen jaksottamista pidemmälle aikajaksolle. Luopuja voi jatkaa yrityksessä joko osakkaana, työntekijänä tai vuokranantajana uudessa perustettavassa kiinteistöyhtiössä. Jatkajalle kyse on vastuunotosta, uudenlaisesta sitoutumisesta, jota yrittäjyys edellyttää. On oltava rohkeutta ja kykyä toimia yrityksen keulakuvana.

JTO:n yrittäjäohjelmissa on mukana kymmeniä yrityksiä, joissa tehdään sukupolvenvaihdossuunnittelua. Vertaisjoukossa saa tukea ja voi jakaa kokemuksia. Verkostossa on yrityksiä, joissa muutokset on viety läpi onnistuneesti. On hyvä olla liikkeellä ajoissa, keskustella ajatuksista ja suunnitella yhdessä. Yrittäjyys on mahdollisuuksien näkemistä ja niihin tarttumista. Kokemuksen mukaan yksi parhaista tavoista siirtää yritystoiminta uusiin käsiin on, että luopuja ja jatkaja tekevät ohjatusti yhdessä yritykselle uuden strategisen suunnitelman. Näin tapahtuu esim. yrittäjille tarkoitetuissa ammatti- ja erikoisammattitutkinto-ohjelmissa.

Kommentoi kirjoittajalle täällä!

Jaa
 
Sivun alkuun