Mene sisältöön

Johtamistaidon Opisto JTO

topimg.jpg

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Viralliset tutkinnot

Kuva 046.jpgViralliset tutkinnot ovat osa Suomen virallista koulutusjärjestelmää ja koulutus voidaan rahoittaa julkisin varoin. Valtaosa näyttötutkinnoista suoritetaankin oppisopimuksella.

Virallisissa tutkinnoissa ammatillinen osaaminen todennetaan näytöin. Vaadittavan pätevyyden saavuttamiseksi ja ohjelman aikaisen kehittämistyön tukemiseksi tutkinnon suorittaja osallistuu tutkintoa varten suunniteltuun valmistavaan koulutukseen. Usein valmistavan koulutuksen lopullinen ohjelma viimeistellään yhdessä koulutukseen osallistuvien organisaatioiden kanssa.

Kunkin näyttötutkinnon järjestäminen perustuu JTO:n ja asianomaisen tutkintotoimikunnan väliseen järjestämissopimukseen. Sopimuksen laatimisen ehtona on ollut kyseistä tutkintoa koskevan koulutus- ja näyttötoimintamme arviointi. Voit tulla turvallisen mielin näyttötutkinto-ohjelmiimme!

Virallisia tutkintoja JTO:lla on tällä hetkellä kuusi:
• Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET), yksilöllinen ja yrityskohtainen
Tekniikan erikoisammattitutkinto (TEAT)
Yrittäjän ammattitutkinto (YAT) ja
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (YJEAT)
Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto
• Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto (TKEAT)

Yrittäjätutkintojen järjestämisessä JTO:lla on pitemmät perinteet kuin vuonna 1995 käyttöön otetulla näyttötutkintojärjestelmällä. Valtakunnallinen yrittäjätutkinto (VYT) käynnistyi nimittäin jo vuonna 1989. Stig Eriksson vastasi tästä tutkinnosta paria ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta ja hän on myös luotsannut VYT:stä nykyisen yrittäjän ammattitutkinnon (YAT).

JET:ien järjestämisessä olemme ylivoimainen markkinajohtaja Suomessa. Miksipä näin ei olisi? JET–ohjelmien toteuttamisessa pystymme hyödyntämään JTO:n perinteistä ja vahvaa johtamisen osaamista!

TEAT:in suorittamisessa vaaditaan johtamisen osaamista, mutta ohjelman aikana opiskelija paneutuu teknisen sektorin työn välittömään johtamiseen siinä, missä JET–ohjelman läpikäynti edellyttää johtamisen laaja-alaista hallintaa.

Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu kaikille sekä pienten liikeyritysten johtajille että suurten kauppaketjujen myymäläesimiehille sekä osastopäälliköille. Tutkinnon suorittaminen antaa työkaluja sekä liiketoiminnan että ihmisten johtamiseen. Se antaa myös mahdollisuuden päivittää omaa johtamisosaamista.

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto on ajankohtainen tutkinto puhuttaessa tulevaisuuden liiketoiminnasta, innovoinnista, tuotekehittämisestä ja tuotteistamisesta. Tuotekehitys on perinteisesti kuulunut teollisuuden piiriin, mutta nykyään yhä enemmän tuotteita kehitetään myös palvelualoilla. Erityisesti tuotteistamisen osaaminen herättää kysymyksiä ja siihen etsitään koulutusta. Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto vastaa hyvin edellä mainittuihin kysymyksiin.

Sivun alkuun