Johtamisen innovaatiota etsimässä - kesäloma Gary Hamelin seurassa?

21.6.2010

Olen huolissani. Huoleni juontaa siitä, että enenevässä määrin valmennusten yhteydessä esimiehissä näkyy heidän vaikeutensa kyetä keskittymään esimiestyönsä kannalta oleelliseen. En kuitenkaan ole huolissani esimiesten kyvystä priorisoida. En myöskään ole huolissani siitä, että esimiehet vain pohtisivat ja pohtisivat asioita tekemättä mitään - yleisesti ottaen tulos- ja tavoitetietoisuus on valtaosalla esimiehiä vahvasti selkäytimeen liimautuneena. Hieman huolissani olen siitä, että työn tuloksellisuuteen kohdistuvien odotusten ja vaatimusten suhde esimiesten ammattiylpeyteen ja työn suorittamisen resursseihin ei ole tasapainossa.

Esimiesten ammattiylpeydessä ei voi olla mitään pahaa, vaikka se niukkenevien resurssien vallitessa voi olla esimiestä vahvasti kuormittava. Mitä tulee työn suorittamisen resursseihin, en ole niinkään huolissani siitä, että varsin kokonaisvaltaisesti suomalaisessa ja myös kansainvälisessä julkisuudessa käydään sekä organisaatioita että koko yhteiskuntaelämää koskevaa keskustelua lähes pelkästään euroilla. On selvää, että ilman riittävää aineellista pääomaa mikään yritys tai palveluorganisaatio, julkinenkaan, tai yhteiskunta ylipäätään ei kauaa pyöritä toimintaansa. Kuitenkin outoa on se, että hyvinvointi ja onnistumiset eivät voita mollivoittoista puhetta ja mediajulkisuutta. Julkisesta keskustelusta voi tehdä sen johtopäätöksen, että sekä tuotannollisen että yhteiskunnallisen elämän perustehtäväksi, missioksi on yhtäkkiä tullut ”säästäminen”. Nämä eivät kuitenkaan ole päähuoleni.

Viime kädessä olen huolissani johtamisesta. Kyllä ja erityisesti siksi, että mielestäni Suomalaisissa yrityksissä ja julkishallinnossa yleisesti ottaen sekä ”johdetaan liikaa” että”t ulosläähätetään”!

Vastauksena kysymyksiin siitä, mitä tarkoitan em. seikoilla, suosittelen kaikilla esimiestasoilla työskenteleville ja omistajaohjausta käyttäville kesälukemiseksi Gary Hamelin kirjaa ”J ohtamisen tulevaisuus”. Kirjassa kuvataan oivallisesti muun muassa Googlen ja Toyotan kaltaisten organisaatioiden menestystarinoita hyödyntäen sitä, mistä tämän päivän menestyjät menestyksensä ammentavat. Hamel painottaa johtamisen innovaatiota. Innovaatioissa uudenlaisten (johtamis)ratkaisujen kautta henkilöstön luovuus ja työimu vapautetaan perinteisten johtamismallien tuoman esimiesjohtoisuuden ja tulosläähätyksen ikeestä. Tulos ja menestys ylipäätään perustuvat pitkälti luottamukseen henkilöstössä olevaan kyky-, oivallus- ja muuhun aivopotentiaaliin sekä laajemminkin aineettoman pääoman johtamiseen. Tässä ollaan myös työtyytyväisyyden kokemisen ytimessä!

Perinteisiin nojaavat johtamisen toiminta- ja ajattelutavat, jollaisten vankeja johtamisen historian kautta esimiehet valitettavan usein ovat, eivät juuri luo oleellista uutta. Niillä pannaan entisillä resepteillä tuotettua, joskin uutta maalia vanhan päälle. Vanhoissa johtamisen ajatusmalleissa työntekijät ja asiantuntijat, juhlapuheista huolimatta nähdään lähinnä suoran toiminnan kohteina ja kulueränä. Hamel siteeraa Henry Fordin toteamusta: ”Mikä siinä on, että aina kun haluan työmiehen, mukana tulee aivot?”

Johtamisen innovaatioissa esimiesroolia ei kumota eikä siihen liittyviä valtaa, vastuuta, velvollisuuksia ja oikeuksia poisteta. Johtamisen innovaatiossa tulosodotus ja -vaatimus kohdistetaan tuloksen lisäksi henkilöstön aivopotentiaalien käyttöön. Muun muassa itseohjautuvuus, valtuuttava johtaminen ja delegointi ovat eräitä asiaan liittyviä avainsanoja. Tulos ei ole konkreettinen rasti kartalla eikä noutopöydältä poimittavissa oleva lounas. Tuloksellisuutta ajatellen on löydettävä ne johtamisen innovaatiot, joilla työntekijöitä ja asiantuntijoita arvostaen luodaan puitteet mainittujen potentiaalien käytölle. Kyse on sellaisesta johtamistoiminnasta, joka olennaisesti muuttaa johtamisen ja organisaation toimintatapoja tai organisaatiorakenteita. Esimiesten, päälliköiden ja johtajien on oltava lähellä työyhteisöjään, luotava innovatiivista työkulttuuria ja johdettava toimintaa tätä kulttuuria vaalien.

Hyvää kesää!

Kommentoi kirjoittajalle täällä!

Työhyvinvoinnin foorumin innoittamaa!

12.11.2009

Hämmästyin luettuani 3.11. Aamulehdestä päätoimittaja Matti Apusen Ylänurkka-kirjoituksen. Apunen kertoo saaneensa kutsun EK:n ja JTO:n 17.11. järjestämään Työhyvinvoinnin foorumiin. Jatkoksi hän toteaa yksikantaan ”En ajatellut mennä.” Minua hämmästytti Apusen pelkän kutsun perusteella tekemä johtopäätös, että foorumista ei saa mitään irti. Hänen kokemuksiinsa perustuva mielikuva tällaisista seminaareista on, että siellä yleisö räplää puhelimiaan ja puhujapönttöön nojaava konsultti julistaa ”kaikille hyvä olo” –sanomaa. Erityinen antipatia Apusella näyttää olevan Mauri Pekkarista ja Leif Fagernäsia kohtaan, ainakin kun mainitut nimet yhdistyvät työhyvinvointiin. Heillä kun olisi ollut yllin kyllin mahdollisuuksia vaikuttaa suoraan suomalaiseen työelämään.

Tamperelaisena, ahkerana Aamulehden lukijana ja Apusta muutenkin julkisissa keskusteluissa seuranneena olen oppinut pitämään häntä oivaltavana ja älykkäänä henkilönä. Tällainen ”Ei mitään hyvää koskaan auringon alla” –tyylinen kirjoitus vaikuttaa enemmänkin ikivalittajan tunneperäiseltä purkaukselta. Apusta tuntuu ärsyttävän oma tietoisuus siitä, että työhyvinvointi on asia, josta kukaan ei voi puhua muuten kuin yksimielisesti ja myönteisessä valossa. Hän itse tarjoaa työhyvinvoinnin kehittämisen lähteeksi rajojen asettamista, oppipaikaksi seminaarin sijaan ala-asteen opettajainhuonetta ja menetelmäksi puhumisen sijasta tekemistä sekä esimiehen ja alaisen keskinäistä, avointa silmiin tuijottamista.

Muutamaa asiaa Apusen jutussa on ehdottomasti kommentoitava. Ensinnäkin riemunkiljahdus: kunpa työhyvinvoinnin turvaaminen olisikin niin yksinkertainen asia, että sen toteutuminen riippuisi vain muutamasta henkilöstä! Työhyvinvoinnin tekijöinä on kuitenkin tarkasteltava poliittisia ja työelämän vaikuttajia, esimiehiä, asiantuntijoita ja työntekijöitä niin yksittäisinä toimijoina kuin yhteisöinäkin, mediasta ja tutkijoista puhumattakaan. Vaikuttajat luovat puitteet, normit ja säädökset sekä vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen ja asenneilmastoon. Esimiehet kaikilla hierarkian tasoilla määrittävät työn ulkoiset puitteet sekä sen, mitä kussakin organisaatiossa suhteessa toisiin yhteisön jäseniin saa ja ei saa tehdä tai sanoa. Asiantuntijat ja työntekijät omalla toiminnallaan tekevät oman, toistensa ja esimiestensä hyvän työelämän mahdolliseksi tai mahdottomaksi usein riippumatta siitä, mitä muut edellä mainitut tahot ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. Kaikilla on lusikkansa työelämän hyvinvoinnin sopassa. Seuraavaksi onkin esitettävä toivomus, että Apunen lukisi seuraavan kutsunsa hieman huolellisemmin. Kyseinen foorumi on suunnattu ylemmälle johdolle, vaikuttajille ja medialle! Apusen tarjoamat lääkkeet on suunnattu esimiehille, asiantuntijoille ja työntekijöille. Kenties tahtomattaan Apunen samalla kieltäytyy tunnustamasta sitä tosiasiaa, että työhyvinvointiin ja yleensäkin aineettomaan pääomaan panostaminen on tuottavaa.

Entä media ja tutkijat? Molemmat vaikuttavat työhyvinvointia koskevaan yleiseen tietoisuuteen ja myös suoraan käytäntöihin tuottamalla ja välittämällä tietoa. Yksi seminaarin puheenvuoron käyttäjistä on Työterveyslaitoksen professori Gay Ahonen. Saman talon vanhempi tutkija Jari Hakanen on omissa kirjoituksissaan todennut työelämässä tosiasiassa enemmän koettavan hyvin- kuin pahoinvointia. Pahoinvointi on vain perinteisesti ollut mediaseksikkäämpi aihe. Uskaltaako kukaan, erityisesti näinä lomautusten ja irtisanomisten ankeina aikoina tunnustaa kokevansa nimenomaan työhyvinvointia, saati sitten suoranaista työimua, iloa työstä? Mikä media uskaltaisi yleisen pahan paatoksen rinnalle tuottaa tätä toivon sanomaa, vaikka se ei olisikaan niin myyvää?

Yksi kirjoituksen innoittama ajatus on teoreettisempi. Entä jos tosiaan lakkaisimme pohtimasta asioita ja vain tekisimme niitä? Näin voisimme kertaheitolla julistaa sodan klassiselle tietoisuuden ja toiminnan vuorovaikutukselle - me vain toimisimme. Entä pragmatismin syvin olemus, se että käytännön toiminta edellyttää perusideaa, teoriaa tai ajatusta suunnasta, joka ajatus jalostuu käytännön tekemisen kautta – romukoppaan ja hihat vain heilumaan! Ajatus pelkästään tekemällä vaikuttamisesta on eräällä tavalla omalaatuinen, joskaan ei aivan nobelin arvoinen.

Suosittelen että edelleenkin järjestämme seminaareja, valmennuksia, coachausta ja vastaavia, jotta itse kukin tahoillamme saisimme ravistella työelämään liittyvää tietoisuuttamme ja sitä hyödyntäen muuttaa työelämän arkeen liittyviä ajattelu- ja toimintatapojamme. Useinhan asia toimii myös päinvastoin, muutamme ensin toimintaa ja vasta myöhemmin tulemme tietoisiksi uusien toimintatapojemme merkityksistä. Kollegani Jorma Makkosen mukaan savolaiset sanovat, että pisin matka ihmiselle on matka sanoista tekoihin. Näin se vaikuttaa valitettavan usein olevan, puhuttiinpa sitten työhyvinvoinnista, tuottavuudesta, laihduttamisesta tai mistä tahansa muutoksesta. Emme kai me sen vuoksi lakkaa yrittämästä! Ehkä kaiken yrittämisen jälkeen jossain vaiheessa jotain olisi niin valmiina, että Suomen kaikki apuset voisivat lukea työpostinsa ärsyyntymättä. Vai voiko työelämä tai elämä yleensäkään koskaan tulla sellaiseksi - valmiiksi

Kommentoi kirjoittajalle täällä!